sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tilkkuluomukset

Tilkkuhameet valmistuivat hyvissä ajoin ennen äitienpäivää eli edellisenä iltapäivänä, hämmästyttävää. Tokan hameen tekeminen oli suorastaan kivaa. Tein sen ehkä vähän järkevämmin, kun otin työvaihe kerrallaan ja muutenkin rauhallisemmin. Maltoin myös tehdä poimulangat omalla värillään, joten niiden poistaminen oli huomattavasti helpompaa.

Ompelulankaa meni käsittämättömiä määriä. En varmaan kauheen pieleen arvioi, jos sanon 200 metriä per hame. Jo pelkästään frilla oli noin 5 metriä pitkä. Siihen tuli poimulanka (vain yksi, en jaksanut kahta) sekä kaksi kierrosta kapeaa siksakkia helmaan. Toyota hikoili, kun kaasu pohjassa taittui kymmenen metrin matka. Piti ihan puhaltaa viilennystä loppumetreillä, kun alalangan lisäämisen yhteydessä huomasin puolan olevan ihan kuuma.

Niin ja virkatut minikukkaset pysyttelevät edelleen purkissa, ne olis ollut jo ihan liikaa tässä hameessa. Sekä työn puolesta, että ulkonäöllisesti.

Jep, sit ei muuta kun työvaihekuvien kautta kohti valmiiden kaunottarien esittelyä.


Palat järjestyksessä, poimulankojen ompelu menossa.



Ekan hameen tein kaistale kerrallaan. Se oli vähän huono työjärjestys.



Frillan asettelu tasaisin välimatkoin ennen poimutusta.



Ja tällaiset niistä sitten tuli. Aika runsaat.





Kauniisti pyöriiii helmat.


Malli: Ottobre-lehti




2 kommenttia: